LENI KATAJAKOSKI

Näyttelijä Leni Katajakoski on syntynyt Tampereella 28.9.1935. Vuoden 1954 Miss Suomi -kilpailussa Elokuvatytöksi valittu vaalea Leni nähtiin ensi kerran valkokankaalla Hannu Lemisen vuonna 1956 ohjaamassa Agapetus-komediassa Muuan sulhasmies, jossa hänellä oli Ulla Kaarion rooli. Seuraavassa elokuvassaan, Ville Salmisen ohjaamassa trilleriparodiassa, Taas tyttö kadoksissa Leni sai tehtäväkseen esittää Marilyn Monroeta muistuttavaa Mary-vamppia. Katajakosken ensimmäiset värielokuvat olivat Aarne Tarkaksen Kulkurin masurkka (Riikka Matintytär) sekä Valentin Vaalan ohjaamat Nuori mylläri (Sirkka Sallinen) ja Niskavuoren naiset (Anna-Liisa Niskavuori) vuonna 1958. Maunu Kurkvaaran Paloheimo-filmatisoinnissa Patarouva (1959) hän esitti herttarouva Eevaa. Aarne Tarkaksen Opettajatar seikkailee -komediassa (1960) hänellä oli naispääosa tiukkanutturaisena maisteri Leena Katajana ja Veikko Itkosen farssissa Mullin Mallin (1961) elokuvan ainoa naisrooli.

Katajakosken valkokangasroolit harvenivat 60-luvulla. Vuonna 1962 hänet nähtiin Hilkka Kyyhkynä Tarkaksen elokuvassa Älä nuolaise… ja kerrossiivoojana saman ohjaajan toisessa farssissa Johan nyt on markkinat! (1966). Vuonna 1976 Leni näytteli kievarinpitäjä Fredrikssonin vaimoa Lenin-elokuvassa Luottamus ja seuraavana vuonna Jenni Linnarovaa Päätalo-filmatisoinnissa Viimeinen savotta. Viimeksi Leni Katajakoski on nähty valkokankaalla Risto Jarvan ohjaustyössä Jäniksen vuosi (1977). Elokuvarooleja hänellä on kaikkiaan 25.

Vierailijana Leni Katajakoski on nähty näyttelemässä muun muassa Helsingin Ympäristöteatterissa, Suomen Työväen Teatterissa, Porin Teatterissa, Arena Jurkassa ja Pyynikin kesäteatterissa. Vuodesta 1978 alkaen hän oli kiinnitettynä Seinäjoen kaupunginteatteriin.

Kari Uusitalo

Leni Katajakosken elokuvatöitä:
1998 Liian paksu perhoseksi
1996 Isältä pojalle
1977 Jäniksen vuosi; Viimeinen savotta
1976 Luottamus
1966 Johan nyt on markkinat
1962 Älä nuolaise…
1961 Mullin mallin
1960 Opettajatar seikkailee; Kaks’ tavallista Lahtista
1959 Patarouva; Yks’ tavallinen Virtanen
1958 Kulkurin masurkka; Nuori mylläri; Niskavuoren naiset
1957 Taas tyttö kadoksissa
1956 Muuan sulhasmies
1954 Putkinotko