Milka
Vieraana elokuvan tekijöitä

(Milka) 1980. Tuotanto: Arctic-Filmi Oy. Tuotannonjohto: Rauni Mollberg. Ohjaus: Rauni Mollberg. Käsikirjoitus: Rauni Mollberg, Jussi Niilekselä, Seppo Heinonen, Veikko Aaltonen. Alkuperäisteos: Timo K. Mukan romaani Tabu (1965). Kuvaus: Esa Vuorinen, Markku Lehmuskallio. Äänitys: Johan Hake. Miksaus: Tuomo Kattilakoski. Leikkaus: Tuula Mehtonen. Lavastus: Seppo Heinonen. Musiikki: Kari Rydman. Pääosissa: Irma Huntus (Milka Sierkkiniemi), Leena Suomu (Anna Sierkkiniemi), Matti Turunen (Ojanen, ”Kristus-Perkele”), Eikka Lehtonen (kanttori Malmström), Esa Niemelä (Laanilan Auno), Hellin Auvinen-Salmi (kyläläinen), Sonja Joensuu (Milka lapsena), Kerttu Juusela (kyläläinen), Voitto Harju (kyläläinen), Toivo Lampela (Laanilan isäntä), Jussi Lappalainen (kyläläinen), Tauno Lehtihalmes (rovasti), Sirkka Metsäsaari (Laanilan emäntä), Ulla Tapaninen (Ojasen naisvieras). Ensi-ilta 19.12.1980 Helsingissä (Arena 1, Bristol 1, Orion) ja Turussa (Formia). Pituus / kesto: 3010 m / 110 min.

Milka – elokuva tabuista on monikerroksisesti samalla elokuva suhteellisuuksista. Rakenteen ylimpänä voi nähdä lähes raamatullisen totuuden siitä, että hyvää ei ole olemassa ilman pahaa eikä elämää ilman kuolemaa. Tässä suhteessa kertomus toistaa alkuteoksen asetelmia uskollisesti. Elokuva perustuu Timo K. Mukan tarinaan Tabu (1965) ja jatkaa näin ollen Mollbergin aiempaan Maa on syntinen laulu -elokuvaan (1973) kiinnittynyttä kiinnostusta Mukan tuotantoon.

Henkilöiden tasolla Milka on kertomus kahden naisen, äidin ja tyttären välisestä suhteesta. Sen ruumiillistumana on Kristus-Perkele, virallisemmalta nimeltään Ojanen, omapäisellä tavallaan vahva ja itsenäinen työmies sekä taitava puuseppä. Milkalle Ojanen on Kristus, ”isä” ja hyvä paimen. Anna-äiti luonnehtii miestä maallisemmin: ”Oma mies oli hyvä kirvesmies, Ojanen vielä paree.” Ensimmäisen kerran Ojanen nähdään valokuvassa, viikate olkapäällä. Siittämällä Milkalle lapsen ja tekemällä hänestä näin äidin, hän samalla katkaisee sekä tytön lapsuuden että äidin toiveet avioliitosta uuden kirvesmiehen kanssa.

Milka on myös kehityskertomus. Ojasen käsissä Milka kasvaa (lähes) äidin mittoihin, symboleihin ja väreihin. Kun muutos on toteutunut, katoaa myös sen aiheuttaja, Kristus-Perkele, jättäen jälkeensä mökkinsä pirstaleisen sisustuksen. Miehen paikan Milkan elämässä ottaa pysyvyyttä edustava voima, tummanvihreään päällystakkiin ja sarvisankalaseihin sonnustautunut kanttori, jonka äiti on joutunut hyväksymään paremman puutteessa.

Milkan tarinaan liittyvä tragedia on sekin kaksijakoinen. Toisaalta tytön kohtaloon liittyy uusi elämä, toisaalta sen hintana on entistä erillisempi suhde sosiaaliseen ympäristöönsä, Lapin kyläyhteisöön. Tässä mielessä tarinan elementit ovat epäilemättä ”tosia” ainakin kirjailijalle itselleen tuttujen kokemusten kautta. Mollbergia näyttää toistuvasti kiinnostaneen ihminen tai suppea ihmisryhmä osana tiettyä, rajattua yhteisöä ja eritoten se, miten syystä tai toisesta poikkeuksellisia yksilöitä tuossa yhteisössä vierastetaan, syrjitään tai peräti syyllistetään.

Jukka Sihvonen