OLLI SOINIOOlli Soinio (s. 1948) valmistui Taideteollisen korkeakoulun kuvallisen viestinnän laitoksen elokuva- ja tv-linjalta elokuvaohjaajaksi. Hän on kuitenkin tehnyt elokuva-alan töitä hyvin monipuolisesti myös äänityksen, leikkauksen ja käsikirjoituksen parissa kymmenissä produktioissa 1970-luvulta lähtien. Mollbergin Tuntemattoman sotilaan (1985) leikkauksesta Soinio sai valtion elokuvataidepalkinnon. Ohjaajan uransa Soinio aloitti lyhytelokuvilla. Toukokuun 1. päivä (1977) sai kunniamaininnan Tampereen lyhytelokuvafestivaalilla. Ensimmäinen pitkä elokuvaohjaus oli Aidankaatajat (1982). Siihen Sonio teki itse alkuperäiskäsikirjoituksen, kuten myöhempiinkin ohjauksiinsa. Tämä esikoinen sisältää mm. Turun poliittista peliä kuvaavan kohtauksen. Seuraavilla ohjauksillaan Soinio teki mielenkiintoisia aluevaltauksia. Kauhuelokuvien kliseillä iloitteleva Kuutamosonaatti (1988) sijoittuu harvinaiseen kauhukomedian genreen, jota Soinio oli kylläkin harjoitellut jo lyhytelokuvassa Transvestjan tarinoita (1975). Jatko-osassa Kuutamosonaatti II: Kadunlakaisijat (1991) Soinio siirtyi vielä hulvattomampaan ilmaisuun, ja niin syntyi suorastaan anarkistinen kauhufarssi. Allan Tuppuraisen rakastettuun satuhahmoon perustuva Rölli – hirmuisia kertomuksia (1991) taas on peikkojen maailmaan sijoittuva musiikkipitoinen lastenelokuva. Viimeisimmän ohjauksensa Pako punaisten päämajasta (2000) Soinio on tehnyt televisioon. Vuodesta 2001 lähtien hän on toiminut Suomen elokuvasäätiön tuotantoneuvojana. Anu Juva Olli Soinion elokuvatöitä Ohjaajana: Käsikirjoittajana: Leikkaajana: Äänittäjänä: |