Patarouva
Vieraana Leni Katajakoski

(Spaderdam) 1959. Tuotanto: Kurkvaara-Filmi Oy. Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus ja leikkaus: Maunu Kurkvaara. Alkuperäisteos: Oiva Paloheimon romaani (1956). Äänitys: Filmiääni Oy. Lavastus: Olavi Hänninen. Musiikki: Leonid Bashmakov. Pääosissa: Pehr-Olof Sirén (tuomari Kaius Kannisto), Elina Salo (Kastehelmi Seppälä, patarouva), Leni Katajakoski (Eeva, herttarouva), Sinikka Hannula (Pia Tiensuu, ruuturouva), Liana Leskinen (Katriina, ristirouva), Santeri Karilo (Julius Kannisto), Hannes Häyrinen (diplomi-insinööri Riipinen), Henny Valjus (siivooja Juhanta Nuutila), Kaija Siikala (Anna Nuutila), Sakari Jurkka (maisteri Paavo Aunio), Tauno Majuri (majuri), Tuija Halonen (rouva Aalto), Gunvor Sandkvist (Anneli Berg), Kerttu Hämeranta (Kastehelmen äiti), Jaakko Pakkasvirta (tallimestari), Bengt Pihlström (mies hotellin parveketerassilla). Ensi-ilta 9.10.1959 Helsingissä (Capitol, Tuulensuu) ja 30.10.1959 Turussa (Casino). Pituus / kesto: 2640 m / 96 min.

Maunu Kurkvaaran Patarouva ei perustu Aleksander Puškinin kuuluisaan novelliin eikä Pjotr Tšaikovskin samannimiseen oopperaan. Lähtökohtana on Oiva Paloheimon vuonna 1956 julkaisema romaani, jota kirjailija itse kuvasi ”todelliseksi rakkausromaaniksi” ja toivoi enemmän suopeutta lukevalta yleisöltä, ”tuntevilta ihmisiltä”, kuin kriitikoilta. Kertomus kuvasi Kaius Kannisto -nimistä juristia ja hänen neljää kihlattuaan. Puškinin novellissa ”patarouva” viittaa paitsi korttipeliin, maaniseksi muuttuvaan pelihimoon, ennen kaikkea kohtalon feminiiniseen ruumiillistumaan. Paloheimon romaanissa asetelma oli astetta kevyempi ja romanttisempi, mutta myös siinä patarouva merkitsee kohtaloa. Korttipakan daamit edustavat päähenkilön naissuhteita, joita hän eräänä aamuna mielessään pohtii.

Kurkvaaran elokuvasovituksessa Kaius Kanniston roolissa nähtiin Pehr-Olof Sirén, uransa siihen asti pisimmässä filmiroolissa. Elokuvan alussa naispuolinen yövieras on lähtenyt, ja Kaius muistelee korttipakkaa selaillen menneitä ja nimeää ihastuksensa kuningattarien mukaan. Sinikka Hannulan, Leni Katajakosken ja Elina Salon lisäksi kuningattarien kvartettiin lukeutui Liana Leskinen, joka sittemmin tuli tunnetuksi taiteilijanimellä Liana Kaarina. Vaikka ristirouvaa esittänyt Liana Leskinen niitti myöhemmin mainetta kohtalokkaana vamppina, patarouvaksi paljastuu Elina Salon tulkitsema Kastehelmi Seppälä, jonka kanssa Kanniston suhde syvenee vakavammaksi.

Viipurilaissyntyisen Maunu Kurkvaaran uralla Patarouva oli jo neljäs näytelmäelokuva: esikoispitkän Onnen saari (1955) jälkeen olivat valmistuneet Ei enää eilispäivää (1956) ja Oiva Paloheimon tekstiin perustuva Tirlittan (1958). Kurkvaara edusti 50-luvun lopulla nousevaa suomalaista modernismia, ja aiemmista studiotuotannoista poiketen Kurkvaara oli teoksissaan kokonaisvaltaisesti läsnä, ohjaajana, kuvaajana, käsikirjoittajana ja leikkaajana. Notkeaan SF-kerrontaan tottuneet aikalaiskriitikot pitivät Patarouvaa teknisesti puutteellisena, mutta kiinnittivät huomiota persoonalliseen otteeseen. Patarouvasta tulikin vanhan ja uuden kotimaisen elokuvan kohtauspaikka. Liana Leskisen kaltaisen nousevan tähden rinnalla elokuvassa jätti jäähyväisiään vuonna 1908 syntynyt Santeri Karilo, joka ehti kuolla hieman ennen elokuvan ensi-iltaa.

Hannu Salmi