Tuomo Kattilakoski

Äänittäjä Tuomo (Tuomas) Kattilakoski on syntynyt 31.1.1933 Keski-Pohjanmaalla Kannuksessa. Elokuva-alalle Helsinkiin hän tuli vuonna 1950 Oy Fenno-Filmin tuotanto-osastolle, joka vielä saman vuonna yhdistettiin Adams-Filmin tuotanto-osaston kanssa uudeksi Fennada-Filmiksi. Sieltä Kattilakoski siirtyi vuosiksi 1959–63 Filmiääni-yhtiöön mutta palasi takaisin vielä vuosien 1963–67 ajaksi, jonka jälkeen hänen työnantajinaan olivat Finnvox, vuosina 1967–1977, sekä Cinemix ja Sektio-Ääni Ky myöhemmin. Vuonna 1984 Kattilakoski kiinnitettiin Suomen elokuvasäätiön yhteyteen perusteilla olleen elokuvaäänittämön suunnittelijaksi ja vastuuhenkilöksi. Eläkkeelle hän jäi 1998 täytettyään 65 vuotta.

Roland af Hällströmin ohjaama Hallin Janne oli ensimmäinen elokuva, jonka tekoon Kattilakoski osallistui, Hannu Lemisen Ratavartijan kaunis Inkeri seuraava. Oppi-isänä oli Fennada-Filmin legendarinen pää-äänittäjä Gösta Salminen. Filmiäänen puolestaan omisti toinen äänittäjälegenda Evan Englund. Apulaisäänittäjänä Kattilakoski oli 50-luvun aikana lähes 30 elokuvassa. Ensimmäiset elokuvat pää-äänittäjänä olivat Harry Orvomaan Iskelmäkaruselli pyörii ja Maunu Kurkvaaran Autotytöt vuonna 1960.

Apulaisäänittäjänä, pää-äänittäjänä ja miksaajana Kattilakoski on ollut mukana 184 pitkässä näytelmäelokuvassa, minkä lisäksi tulee vielä epälukuinen määrä dokumentti-, lyhyt- ja mainoselokuvia. Kreditoituja pitkiä elokuvia Kattilakoskella on enemmän kuin kenelläkään toisella äänimiehellä Suomessa. Vuonna 1976 hän sai valtion elokuvapalkinnon yhteisesti elokuvista Mies, joka ei osannut sanoa ei, Rakastunut rampa, Kesän maku ja Ikäluokka. Lähes puoli vuosisataa jatkuneen elokuvauran päätti komeasti Markku Pölösen elokuva Kuningasjätkä.

Kari Uusitalo