RAUNI MOLLBERG

Vaikka Rauni Mollberg (s. 1929) tunnetaan nykyisin ennen muuta elokuvaohjaajana, teatterielokuvat muodostavat vain pienen osan hänen saavutuksistaan. Alun pitäen hän kouluttautui Teatterikoulussa näyttelijäksi ja toimi ensin Joensuussa ja sitten Kuopiossa näyttelijänä ja teatteriohjaajana. Elokuvakerronnan taidon hän oppi Yleisradion tv-teatterin ohjaajana vuodesta 1963 lähtien. Monet Mollbergin televisio-ohjaukset, kuten herkät Toivo Pekkas -sovitukset Lapsuuteni ja Tehtaan varjossa sekä talvisotaa rajaseudun näkökulmasta kuvaava Sotaerakko, kuuluvat suomalaisen televisioelokuvan kestävimpiin klassikoihin. Viime vuosina Mollberg on keskittynyt jälleen televisiotuotantoon Erno Paasilinnan novellien parissa.

Mollbergin ensimmäinen teatterielokuva, Timo K. Mukan romaaniin perustunut Maa on syntinen laulu oli huikea menestys ja luotsasi aallonpohjassa olleen suomalaisen elokuvatuotannon uuteen suuntaan sekoittamalla omaperäisellä tavalla naturalismia ja modernistista kuvailmaisua. Aika hyvä ihmiseksi vei Mollbergin takaisin televisioajoilta läheisten kirjailijoiden, Aapelin ja Pekkasen, pariin ja piirsi monipuolisen kollektiivisen kuvan 1920-luvun pikkukaupungin elämästä. Milkassa Mollberg tulkitsi jälleen Mukkaa kuvaten nuoren tytön seksuaalista heräämistä yhä symbolistisemmalla tyylillä.

Uusi tulkinta Tuntemattomasta sotilaasta oli 1980-luvun jättiurakka. Se tavoitteli sodan kaoottista tunnelmaa esimerkiksi heiluvalla käsivarakameralla ja hylkäämällä perinteisen taustamusiikin. Ystävät, toverit oli freskomainen kuvaus Petsamon nikkelikaivoksen toiminnasta ja keinottelevasta kaupankäynnistä ennen sotaa, sodan aikana ja sodan jälkeen. Paratiisin lapsissa Mollberg jatkoi korruption ja keinottelun teemojen parissa – tällä kerralla satiirin keinoin ja nykymiljöössä. Parhaillaan Mollberg suunnittelee uudelleentulkintaa jo kahdesti filmatusta laulunäytelmästä Jääkärin morsian.

Kimmo Laine

Rauni Mollbergin ohjaamat elokuvat

Teatterielokuvat:
1973 Maa on syntinen laulu
1977 Aika hyvä ihmiseksi
1980 Milka
1985 Tuntematon sotilas
1990 Ystävät, toverit
1994 Paratiisin lapset

Televisioelokuvia:
1964 Meidän Herramme muurahaisia
1967 Lapsuuteni
1969 Tehtaan varjossa
1970 Pääluottamusmies
1972 Sotaerakko
1975 Siunattu hulluus
1999 Taustan Mikon kotiinpaluu; Ison miehen vierailu; Puu kulkee
2001 Heikuraisen Nauru
2002 Korpisen veljekset
2004 Reissu

 
KYLLIKKI FORSSELL

Vuonna 1925 syntynyt teatterineuvos Kyllikki Forssell on suomalaisen näyttämötaiteen legendoja. Hän opiskeli aluksi estetiikkaa Helsingin yliopistossa mutta tunsi voimakasta vetoa sekä elokuvaan että teatteriin. Ruotsalaisen teatterin oppilaskoulun ohella hän sai oppia SF:n filmikoulussa ja jäi jatkosodan viimeisinä vuosina vahvasti myös elokuvayleisön mieliin. Toivo Särkkä antoi filmikoulun kasvateille merkittäviä rooleja, ja niin Kyllikki Forssell esiintyi vuonna 1943 kolmessa elokuvassa, Tyttö astuu elämään, Nuoria ihmisiä ja Hevoshuijari. Kiinnostusta elokuvaan oli, mutta kiinnitys Kansallisteatteriin vuonna 1948 työllisti Forssellin entistä tiiviimmin. Sittemmin hän esiintyi elokuvissa harvakseltaan. Näyttämötöiden lomassa Forssell ehti kuitenkin osallistua kotimaisen tv-historian varhaisvaiheisiin: hän esiintyi kuuluttajana vuonna 1950, kun uutta keksintöä, televisiota esiteltiin suomalaisille Stockmannin tavaratalossa!

Vuonna 1953 Forssell sai kokemusta myös kameran toiselta puolen. Hän ohjasi episodin ”Onnellinen perhe” Fennada-Filmin tuottamaan elokuvaan Kolmiapila. Tapaus oli ainutlaatuinen sikäli, että Forssellista tuli suomalaisen näytelmäelokuvahistorian kolmas kreditoitu naispuolinen ohjaaja. Häntä ennen olivat ohjaajina toimineet vain Glory Leppänen vuonna 1936 ja Ansa Ikonen vuonna 1944.

Sittemmin Forssell on tullut tunnetuksi ennen kaikkea merkittävistä teatterirooleistaan. Näihin lukeutuvat muun muassa madame de Merteuilin rooli näytelmässä Vaarallisia suhteita sekä Henrik Ibsenin Hedda Gablerin nimirooli. Viime vuosien rooleihin lukeutuu ikääntyvän diivan rooli Tennessee Williamsin näytelmässä Nuoruuden suloinen lintu. Ilkka-lehden arvostelija Anja Koskela kirjoitti Forssellin suorituksesta syyskuussa 2003: ”Kyllikki Forssell on roolissaan jumalainen ja loistaa valovoimaisemmin kuin koskaan.”

Hannu Salmi

Kyllikki Forssellin elokuvatyöt:
1943 Tyttö astuu elämään; Nuoria ihmisiä; Hevoshuijari
1945 Suomisen Olli yllättää
1948 Hormoonit valloillaan
1949 Vain kaksi tuntia
1951 Ylijäämänainen
1953 Kolmiapila (ohjaus yhdessä Roland af Hällströmin ja Esko Töyrin kanssa)
1962 Pikku suorasuu; Yksityisalue
1963 Meren juhlat
1978 Runoilija ja muusa
1998 Säädyllinen murhenäytelmä

 
LENI KATAJAKOSKI

Näyttelijä Leni Katajakoski on syntynyt Tampereella 28.9.1935. Vuoden 1954 Miss Suomi -kilpailussa Elokuvatytöksi valittu vaalea Leni nähtiin ensi kerran valkokankaalla Hannu Lemisen vuonna 1956 ohjaamassa Agapetus-komediassa Muuan sulhasmies, jossa hänellä oli Ulla Kaarion rooli. Seuraavassa elokuvassaan, Ville Salmisen ohjaamassa trilleriparodiassa, Taas tyttö kadoksissa Leni sai tehtäväkseen esittää Marilyn Monroeta muistuttavaa Mary-vamppia. Katajakosken ensimmäiset värielokuvat olivat Aarne Tarkaksen Kulkurin masurkka (Riikka Matintytär) sekä Valentin Vaalan ohjaamat Nuori mylläri (Sirkka Sallinen) ja Niskavuoren naiset (Anna-Liisa Niskavuori) vuonna 1958. Maunu Kurkvaaran Paloheimo-filmatisoinnissa Patarouva (1959) hän esitti herttarouva Eevaa. Aarne Tarkaksen Opettajatar seikkailee -komediassa (1960) hänellä oli naispääosa tiukkanutturaisena maisteri Leena Katajana ja Veikko Itkosen farssissa Mullin Mallin (1961) elokuvan ainoa naisrooli.

Katajakosken valkokangasroolit harvenivat 60-luvulla. Vuonna 1962 hänet nähtiin Hilkka Kyyhkynä Tarkaksen elokuvassa Älä nuolaise… ja kerrossiivoojana saman ohjaajan toisessa farssissa Johan nyt on markkinat! (1966). Vuonna 1976 Leni näytteli kievarinpitäjä Fredrikssonin vaimoa Lenin-elokuvassa Luottamus ja seuraavana vuonna Jenni Linnarovaa Päätalo-filmatisoinnissa Viimeinen savotta. Viimeksi Leni Katajakoski on nähty valkokankaalla Risto Jarvan ohjaustyössä Jäniksen vuosi (1977). Elokuvarooleja hänellä on kaikkiaan 25.

Vierailijana Leni Katajakoski on nähty näyttelemässä muun muassa Helsingin Ympäristöteatterissa, Suomen Työväen Teatterissa, Porin Teatterissa, Arena Jurkassa ja Pyynikin kesäteatterissa. Vuodesta 1978 alkaen hän oli kiinnitettynä Seinäjoen kaupunginteatteriin.

Kari Uusitalo

Leni Katajakosken elokuvatöitä:
1998 Liian paksu perhoseksi
1996 Isältä pojalle
1977 Jäniksen vuosi; Viimeinen savotta
1976 Luottamus
1966 Johan nyt on markkinat
1962 Älä nuolaise…
1961 Mullin mallin
1960 Opettajatar seikkailee; Kaks’ tavallista Lahtista
1959 Patarouva; Yks’ tavallinen Virtanen
1958 Kulkurin masurkka; Nuori mylläri; Niskavuoren naiset
1957 Taas tyttö kadoksissa
1956 Muuan sulhasmies
1954 Putkinotko

 
TUOMO KATTILAKOSKI

Äänittäjä Tuomo (Tuomas) Kattilakoski on syntynyt 31.1.1933 Keski-Pohjanmaalla Kannuksessa. Elokuva-alalle Helsinkiin hän tuli vuonna 1950 Oy Fenno-Filmin tuotanto-osastolle, joka vielä saman vuonna yhdistettiin Adams-Filmin tuotanto-osaston kanssa uudeksi Fennada-Filmiksi. Sieltä Kattilakoski siirtyi vuosiksi 1959–63 Filmiääni-yhtiöön mutta palasi takaisin vielä vuosien 1963–67 ajaksi, jonka jälkeen hänen työnantajinaan olivat Finnvox, vuosina 1967–1977, sekä Cinemix ja Sektio-Ääni Ky myöhemmin. Vuonna 1984 Kattilakoski kiinnitettiin Suomen elokuvasäätiön yhteyteen perusteilla olleen elokuvaäänittämön suunnittelijaksi ja vastuuhenkilöksi. Eläkkeelle hän jäi 1998 täytettyään 65 vuotta.

Roland af Hällströmin ohjaama Hallin Janne oli ensimmäinen elokuva, jonka tekoon Kattilakoski osallistui, Hannu Lemisen Ratavartijan kaunis Inkeri seuraava. Oppi-isänä oli Fennada-Filmin legendarinen pää-äänittäjä Gösta Salminen. Filmiäänen puolestaan omisti toinen äänittäjälegenda Evan Englund. Apulaisäänittäjänä Kattilakoski oli 50-luvun aikana lähes 30 elokuvassa. Ensimmäiset elokuvat pää-äänittäjänä olivat Harry Orvomaan Iskelmäkaruselli pyörii ja Maunu Kurkvaaran Autotytöt vuonna 1960.

Apulaisäänittäjänä, pää-äänittäjänä ja miksaajana Kattilakoski on ollut mukana 184 pitkässä näytelmäelokuvassa, minkä lisäksi tulee vielä epälukuinen määrä dokumentti-, lyhyt- ja mainoselokuvia. Kreditoituja pitkiä elokuvia Kattilakoskella on enemmän kuin kenelläkään toisella äänimiehellä Suomessa. Vuonna 1976 hän sai valtion elokuvapalkinnon yhteisesti elokuvista Mies, joka ei osannut sanoa ei, Rakastunut rampa, Kesän maku ja Ikäluokka. Lähes puoli vuosisataa jatkuneen elokuvauran päätti komeasti Markku Pölösen elokuva Kuningasjätkä.

Kari Uusitalo

 
VEIKKO AALTONEN

Taideteollisessa korkeakoulussa elokuva- ja tv-linjalla opiskelleen Veikko Aaltosen (s. 1955) uraan toi ratkaisevan käänteen Rauni Mollbergin ohjaama elokuva Milka vuonna 1980. Timo K. Mukan romaaniin pohjautuvassa elokuvassa Aaltonen toimi ohjaajan apulaisena ja oli mukana työstämässä elokuvan käsikirjoitusta. Uransa alkupuolella hän työskenteli myös muun muassa Kaurismäen veljesten elokuvissa.

Todelliseksi elokuvakorkeakouluksi Aaltoselle muodostui Mollbergin seuraava elokuva – Tuntematon sotilas (1985). Elokuvan tuotantoprosessi kesti kaiken kaikkiaan peräti kuusi vuotta ja Aaltonen toimi siinä apulaisohjaajana sekä oli mukana laatimassa elokuvan käsikirjoitusta Väinö Linnan ja Mollbergin kanssa. Tuntemattoman sotilaan jälkeen Aaltosen olikin aika kokeilla omia siipiään pitkän elokuvan ohjaajana ja tuloksena oli yhdessä Aki Kaurismäen kanssa käsikirjoitettu Tilinteko (1987).

Tilinteon jälkeen Aaltosen seuraavaa teatterielokuvaa saatiin odottaa viisi vuotta. Sinä aikana hänen kädenjälkensä näkyi lähinnä television puolella. TV-elokuvien kautta seurasi kahden miehen poikkeuksellista riippuvuussuhdetta tragikoomisesti peilaava Tuhlaajapoika (1992). Hyvään vauhtiin päästyään häneltä tuli ensi-iltaan heti seuraavana vuonna laadukasta jatkoa. Menneisyyden haavoja auki repivä Isä meidän (1993) toikin ohjaaja Veikko Aaltosen maalaistilalle perisuomalaisen Jussin.

Lievästä Merisairaudesta (1995) toivuttuaan Aaltonen palasi menestyksekkäästi omimmalle reviirilleen pienimuotoisen henkilödraaman syövereihin elokuvallaan Rakkaudella, Maire (1999). Mairen menestyksen jälkeen hän ryhtyi työstämään kunnianhimoista dokumenttitrilogiaa. Kahden ensimmäisen osan, Maa (2001) ja Työväenluokka (2004), jälkeen hän palasi fiktion pariin Kari Hotakaisen Finlandia-palkittuun romaaniin perustuvalla elokuvallaan Juoksuhaudantie (2004). Piakkoin ensi-iltansa saava Paimenet (2005) viimeistelee Aaltosen työnkuvatrilogian.

Jari Salonen

Veikko Aaltosen ohjaamat pitkät elokuvat:
1987 Tilinteko
1992 Tuhlaajapoika
1993 Isä meidän
1995 Merisairas
1999 Rakkaudella, Maire
2001 Maa
2004 Työväenluokka; Juoksuhaudantie
2005 Paimenet

 
RISTO SALMI

Loimaan Metsämaalla 1941 syntynyt näyttelijä Risto Salmi on tehnyt yli 40-vuotisen taiteilijauransa aikana kymmeniä ikimuistoisia rooleja niin näyttämöllä, televisiossa kuin pitkässä teatterielokuvassakin. Etenkin tuoreiden tv-sarjojen ja uudemman suomalaisen elokuvan tekijät ovat hätyytelleet Salmea ahkerasti, kun käsikirjoitus on vaatinut todenmakuista tulkintaa sosiaalisesti karhealle, perihärmäläiselle äijälle. Eikä mies omien sanojensa mukaan mitään kiiltokuvapoikia ole koskaan tehtäväkseen kaivannutkaan vaan juuri näitä oikeita, elämänmakuisia ihmisiä.

Ammattitaitonsa Salmi on hankkinut työskentelemällä teattereissa ympäri Suomea. Savonlinnan, Vaasan ja Oulun kiinnityskiertueelta karismaattinen näyttelijä palasi 25 vuotta sitten Turun kaupunginteatteriin, jossa oli aloittanut avustajana 1960-luvun alkuvuosina. Elokuvaan Salmen löysi ja opetti Rauni Mollberg, joka on tunnettu piiruntarkoista roolituksistaan. Mollen televisiolle tekemän Pekkas-tulkinnan Tehtaan varjossa ja lämpimän komedian Aika hyvä ihmiseksi jälkeen eritoten Matti Ijäs on käyttänyt Salmea keskeisissä osissa 80-luvun elokuvistaan asti. ”Ristolla on erittäin hyvä habitus ja läsnäolo, eikä hänen tarvitse paljon tehdä roolin eteen”, on Ijäs kuvaillut turkulaisnäyttelijää. Ja siltähän se toden totta näyttää.

Kaupunginteatterista Risto Salmi on eläkkeellä, mutta töitä riittää. Tänä keväänä hänet on valkokankaalla Kari Paljakan ensi-iltaelokuvassa Eläville ja kuolleille sekä Markku Pölösen Jusseista kylläisen Koirankynnen leikkaajan uusintakierroksella. Vuosina 1999 ja 2003 Salmi oli yhteensä mukana peräti seitsemässä pitkässä teatterielokuvassa. Hänen kasvonsa ja vähän vähemmänkin persoonalliset fyysiset piirteensä ovat silti suurelle, tai ainakin nuoremmalle, yleisölle tutumpia nykytelkkarista. Turvallisen tavallinen Risto Salmi on kuin itsestään kulttuurimme kansalliskuvastoa.

Jussi Kaisjoki

Risto Salmen elokuvatöitä:
2005 Eläville ja kuolleille
2004 Koirankynnen leikkaaja
2003 Sibelius; Helmiä ja sikoja; Raid
1999 Pitkä kuuma kesä; Kulkuri ja joutsen; Rikos ja rakkaus; Häjyt
1997 Jäänmurtaja; Lahja (tv)
1994 Pekko ja poika
1990 Räpsy ja Dolly eli Pariisi odottaa; Kiljusen herrasväen uudet seikkailut
1988 Kuutamosonaatti
1985 Tuntematon sotilas; Painija (tv)
1983 Iso vaalee
1982 Delegaatio
1977 Aika hyvä ihmiseksi
1969 Tehtaan varjossa (tv)

 
OLLI SOINIO

Olli Soinio (s. 1948) valmistui Taideteollisen korkeakoulun kuvallisen viestinnän laitoksen elokuva- ja tv-linjalta elokuvaohjaajaksi. Hän on kuitenkin tehnyt elokuva-alan töitä hyvin monipuolisesti myös äänityksen, leikkauksen ja käsikirjoituksen parissa kymmenissä produktioissa 1970-luvulta lähtien. Mollbergin Tuntemattoman sotilaan (1985) leikkauksesta Soinio sai valtion elokuvataidepalkinnon.

Ohjaajan uransa Soinio aloitti lyhytelokuvilla. Toukokuun 1. päivä (1977) sai kunniamaininnan Tampereen lyhytelokuvafestivaalilla. Ensimmäinen pitkä elokuvaohjaus oli Aidankaatajat (1982). Siihen Sonio teki itse alkuperäiskäsikirjoituksen, kuten myöhempiinkin ohjauksiinsa. Tämä esikoinen sisältää mm. Turun poliittista peliä kuvaavan kohtauksen.

Seuraavilla ohjauksillaan Soinio teki mielenkiintoisia aluevaltauksia. Kauhuelokuvien kliseillä iloitteleva Kuutamosonaatti (1988) sijoittuu harvinaiseen kauhukomedian genreen, jota Soinio oli kylläkin harjoitellut jo lyhytelokuvassa Transvestjan tarinoita (1975). Jatko-osassa Kuutamosonaatti II: Kadunlakaisijat (1991) Soinio siirtyi vielä hulvattomampaan ilmaisuun, ja niin syntyi suorastaan anarkistinen kauhufarssi. Allan Tuppuraisen rakastettuun satuhahmoon perustuva Rölli – hirmuisia kertomuksia (1991) taas on peikkojen maailmaan sijoittuva musiikkipitoinen lastenelokuva.

Viimeisimmän ohjauksensa Pako punaisten päämajasta (2000) Soinio on tehnyt televisioon. Vuodesta 2001 lähtien hän on toiminut Suomen elokuvasäätiön tuotantoneuvojana.

Anu Juva

Olli Soinion elokuvatöitä
Ohjaajana:
1991 Kuutamosonaatti II: Kadunlakaisijat; Rölli – hirmuisia kertomuksia
1988 Kuutamosonaatti (myös käsikirjoitus)
1982 Aidankaatajat (myös käsikirjoitus)
Käsikirjoittajana:
2003 Mosku – lajinsa viimeinen (Tapio Suomisen kanssa)
1991 Rölli – hirmuisia kertomuksia (Allan Tuppuraisen kanssa); Kadunlakaisijat
1990 Kiljusen herrasväen uudet seikailut
1979 Natalia; Ihmemies
Leikkaajana:
1999 Rukajärven tie
1989 Insiders
1988 Petos
1986 V.Y. Vihdoinkin yhdessä
1985 Tuntematon sotilas (myös äänileikkaus)
1984 Palava enkeli
Äänittäjänä:
1981 Yö meren rannalla; Syöksykierre
1975 Jouluksi kotiin

 
KAARLE VIIKATE | JOONAS BERGHÄLL

Kaarle Viikate (Kalle Virtanen) on Kouvolassa vuonna 1996 perustetun Viikatteen laulajakitaristi, säveltäjä ja sanoittaja. Rumpali Simeoni Viikatteen kanssa perustetun yhtyeen tahtilaji on alakuloinen melankolia, jossa sanoitukset kuvittavat suomalaisen mielenmaiseman karuutta, ”kuutamoa, kaihoa ja katkeruutta”. Tarinat yhdistyvät melodiseen ja iskelmälliseen soundiin, jonka pohja on raskaassa hevipoljennossa mutta erityisesti komeasti kaikuvassa rautalankakitaroinnissa, mikä korostuu useissa instrumentaalikappaleissa.

Suosionsa huipulle noussut Viikate on julkaisut viisi albumia, viisi ep:tä sekä singlejä, joissa kaikuu lämmin Toivo Kärjen ja Reino Helismaan perinnön kunnioitus. Huhtikuussa ilmestyvällä kuudennella pitkäsoitolla vakijäseninä vanhan suomalaisen perinteen kunnioitusta soittavat myös aiemmin yhtyeen talkoomiehinä toimineet Arvo ja Ervo Viikate.

Vanhan kotimaisen elokuvan harrastajana Kaarle on yhtyeensä kanssa alusta lähtien ollut kiinnostunut myös äänen yhdistämisestä kuvaan. Viikatteen www-sivulla kerrotaan, että ”koska kahden hengen yhtye ei konserttiolosuhteissa olisi vahvimmillaan, päätettiin toimintaa laajentaa kuvallisen kerronnan maailmaan”. Suosikkielokuvikseen Kaarle mainitsee Kulkurin ja joutsenen, Kahdeksan surmanluotia ja Komisario Palmu -elokuvat. Vanhan kotimaisen elokuvan ja jo menneen suomalaisen kulttuurin jäljet näkyvätkin yhtyeen seitsemässä musiikkivideoissa monin tavoin, niin videoiden sisällössä, muodossa, lavastuksessa kuin viittauksissa vaikkapa kaurismäkeläiseen maailmaan tai Komisario Palmun erehdykseen.

Kaikki Viikatteen musiikkivideot on ohjannut Joonas Berghäll. Hän omistaa kesällä 2004 perustetun tamperelaisen October Film -tuotantoyhtiön yhdessä Katja Gauriloffin ja Mika Hotakaisen kanssa.

Tommi Römpötti

Joonas Berghällin elävää kuvaa:
2004 Valtio vapauden vei (dokumentti)
Viikatteen musiikkivideot:
2003 Leimu
2002 Nuori mies nimetön
2001 Viattomien lasten päivä
2000 Korutonta – mysteriet Viikate –; Alakulotettuja tunnelmia
1999 Hanget; Kylymä